Olipa kerran pieni pippuri-suola -värinen lammas. Se käyskenteli päivät pitkät kauniissa vaaleassa talossaan ja varisutti karvojaan sinne tänne. Sen elämä oli oikeastaan aika helppoa. Kun sille tuli nälkä, se sai ruokaa hopeisesta kupistaan eikä sen tarvinnut edes märehtiä. Kun sille tuli jano, se kulki virvoittavien vetten tykö juomakupilleen tai halutessaan muodikasta makuvettä suoraan kylpyhuoneen lattiaa nuolemaan. Pikku lampaalle oli sijattu myös useita sänkyjä. Oli päiväsänky kotoisasti kodinhoitohuoneen lattialla lattialämmityksen huokuessa pehmeää kotoista lämpöä. Hyvä oli lampaan siinä nukkua isäntäväen ollessa kaukana töissä. Yösänky pikkulampaalla oli makuuhuoneessa emännän oikealla puolella ja  oli siinä tuleva kuorsaamaan henki lievästi puruluulle haisten. Niin, ja olohuoneen pehmeä nukkamatto oli pikkulampaan kolmas pesä. Ja se punainen nukkamatto neljäs. Mitäpä muuta pikkulammas enää saattoi toivoakaan. Tarina olisi ollut hyvin onnellinen mutta sitten tapahtui jotain kummallista.

Eräänä päivänä emäntä sattui katsomaan pikkulampaansa suuhun ja kiljaisi kauhuissaan: ” Tämähän on susi lampaan vaatteissa”! Pikku lampaan suussa oli toden totta hurjat raateluhampaat. Ja kun koko perhe riensi kiireesti tutkimaan pikkulammasta, huomattiin,  että sorkkien tilalla olikin käpälät ja terävät kynnet. Voi sitä kauhistusta, kun huomattiin, että kaunis pippuri-suola-lammas oli kuin olikin peto! Pikku lammas ei ollenkaan ymmärtänyt, miksi ihmislauma oli niin suuresti järkyttynyt  ja yritti hätäpäissään nuolla ympärillä olevia naamoja ystävällisten aikeittensa vakuudeksi. Siitä tietenkin kaikki hätääntyivät entistä enemmän. Ihmispoloiset ajattelivat,  että julma susi syö isoäidin  vaikka isoäiti ei ollut edes paikalla. Mutta  sitähän susi ei varmasti tiennyt ja saattoi siis hyökätä kenen kimppuun tahansa. Emäntä alkoi siinä vaiheessa pohtia, olisiko sittenkin pitänyt ostaa vähän kalliimmat tuhkimotipat, ettei susi  vaan söisi häntä isoäitinä.

Pikkuinen lammas-susi oli kaikesta hälinästä niin ihmeissään, että heilutti häntäänsä (joka sekin oli kasvanut melkoisen pitkäksi) ja istahti sitten ihmisten keskelle odottamaan mitä seuraavaksi tapahtuisi. Koska susi ei kaikesta huolimatta vaikuttanut yhtään sen vaarallisemmalta kuin ennenkään eläessään ihmisten kanssa pikkulampaana, jatkoivat ihmiset omia puuhiaan ja hälinä laantui. Vain yksi jäi katselemaan pientä  otusta.  Hänen silmänsä tuikkivat iloisesti ja hän tarttui varovasti muutamaan karvaan ja kiskaisi. Ja taas muutamaan – ja vielä muutamaan. Pitkä lampaan karva alkoi irrota nopeaan tahtiin. Pian pikkuinen susilammas olikin lähes karvaton. Se hyppeli onnellisena, sillä se oli päässyt painavasta turkistaan eroon. Emäntä hymyili myös onnellisena. Olihan lampaan karvan alta paljastunut hieno pippuri-suola -koira.

Tämä tarina on satua.

Se pieni koira kulkee edelleen lampaan näköisenä.