Puolentoista vuoden kisatauon jälkeen emäntä sai päähänsä ilmoittaa Lennin lokakuun agilitykisoihin.

Tuosta noin vaan. Miettimättä yhtään, onko siihen edellytyksiä. Harjoituksissa on toki käyty, silloin kun on ehditty.  

Tai jaksettu. 

Tai viitsitty.

Siis aika harvoin.

Mutta Lennihän on – kuten usein todettu- luottopakki. Koira, joka tiukan paikan tullen pystyy mihin vaan.  Joten Lenni ei ollut moksiskaan,  kun taas emännällä oli elämä sekaisin viikon verran ennen kisoja.

Loppujen lopuksi kisat meni hyvin. Se jopa saattoi (paikka paikoin) näyttää agilityltä.

Etukäteen tavoitteena oli harjoitella kilpailussa olemista, siis näitä:

a)  ohjaaja kykenee vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa, vaikka jännittääkin aivan sairaasti

b)  ohjaaja muistaa oman nimensä

c)   ohjaaja muistaa myös koiransa nimen

d)  tai ylipäätään muistaa omistavansa koiran.

Pahimmat pelot taas olivat: 

a)  ohjaaja unohtaa kuitenkin nimensä tai

b)  syyn, minkä vuoksi on tullut paikalle

c)  ohjaaja unohtaa radan

d)  tai mikä kauheinta: koira unohtaa ohjaajan ja painelee vastustamattoman mukavien urheilukavereiden seuraan radan ulkopuolelle.

Mitään näistä ei kuitenkaan tapahtunut.

Onneksi.

Ensimmäinen rata päättyi hylkäykseen, kun Luottopakki ponkaisi väärälle esteelle namin toivossa.

Toisella radalla olimme kolmansia. Ihan totta!

 Nyt alkoi treenaaminen. 

www.youtube.com/watch